Ana

Kuulen hänen äänensä jostain kaukaa.
"Läski."

Kerron teille nyt Anasta. Hän on salainen rakastajattareni, hän on minulle kuin sisko. Mutta samalla hän on myös vangitsijani ja pahoinpitelijäni. Vihaisin häntä jos en rakastaisi häntä niin paljon.

Olen kateellinen Analle tämän ulkonäöstä. Pitkät, vaaleat mutta kovin ohuet hiukset ulottuvat vyötärölle asti. Silmät ovat pistävät, teräksenharmaat. Posket kuopalla, raajat kuin tuulessa heiluvia ohuita oksia, ja vatsakin hieman kuopalla. Hän on hyvin kaunis. Mutta niin sairaalla tavalla. Hän on kuin hauras ja pikkuinen kuin linnunpoikanen, mutta samalla niin voimakas ja käskevä persoona.

Joka päivä, hän kuiskii korvaani rumia sanoja. Illan tullen, kun tunnen nälän kouraisevan vatsaani, hän silittää hiuksiani ja kehuu minua. Jos en ole syönyt liikaa, siis. Analle mikä tahansa on liikaa. Hän ei siedä ruokaa.

Ja taas, hän katsoo minua, ja tuntuu kuin hän katsoisi suoraan lävitseni. Ana tuntee minut täysin.

"Olet ollut kiltti tyttö tänään. Et ole syönyt. Se on hyvä."
Ohuet siniset huulet liikkuvat sanojen tahtiin, mutta ääni kaikuu mielessäni, kuin kevyt kuiskaus tyhjässä asunnossa.

Katselen Anaa ihaillen. Minäkin haluan olla kuin hän, enkä sellainen kuin olen nyt. Haluan olla kevyt ja tyhjä - puhdas. Mutta nyt olen suorastaan groteski näky. Pulleat posket, ja tasainen kerros ihraa joka puolella. Eniten vihaan vatsaani ja reisiäni.

Ana on vienyt minut lähemmäs halajamaani kauneutta kuin kukaan muu koskaan aiemmin. Mutta hän on myös vienyt minulta niin paljon. Hän vaatii itselleen kourallisen hiuksia joka aamu. Hän vie myös yöuneni kovin usein, ja saa sydämeni lyömään epätahtiin. Niin voimakas hän on. Hän on vienyt voiman ruumiistani, hän on vienyt elämäniloni. Ana on ainoa, jonka vuoksi jaksan vielä elää. Hän on ainoa, joka saa minut joskus tuntemaan itseni arvokkaaksi, vaikka toisinaan soimaakin kovin.

Aina en näe häntä, mutta tunnen hänen läsnäolonsa. Hän on aina kanssani. Hän on kuin henkivartija, alati vierelläni, päästämättä minua hetkeksikään silmistään.